Torstaipäivä ja tasan kaksi viikkoa reissua takana! Tänään päätimme lähteä vähän reippailemaan. Mahen saari on todella vuoristoinen vaikkei vuoret kovin korkeita olekaan (korkein huippu Morne Seychellois 905m). Peräti 20% Mahen pinta-alasta muodostuu Morne Seychellois National Park:sta, joka on käytännössä tämä vuoristoinen alue. Tässä luonnonpuistossa on muutamia trekkejä ja lähdimme etsimäätn Trois Freres Natural Trail:ia. Tämän piti speksien mukaan olla 2-3h mittainen suht helppo trekki upeisiin maisemiin. Trois Freres tarkoittaa kolmea veljestä, ja ilmeisesti alueella on kolme huippua joista korkein on 458m. Tämä on Seychellien kuudenneksi korkein piste. Trekin yläpäässä on kallioinen osio, ja aivan huipulla on suuri metallinen risti. Yritimme selvittää tämän ristin taustoja mutta ei ainakaan vielä saatu tietää muuta kuin että kreolilaiseen kulttuuriin kuuluu jonkinlainen pyhiinvaellus jossa noustaan korkealla sijaitsevalle paikalle, jossa on iso risti, ja sen äärellä rukoillaan. Trekin alkupistettä ei ollut ihan helppo löytää, mutta Tripadvisorin vinkkien avulla löysimme perille. Trekin alkuosa oli todella helppo, vaihdellen maltillista nousua ja tasaista, melko hyvällä alustalla. Reitille oli jopa paikoitellen tehty askelmia puun rungoista helpottamaan nousua. Ensimmäinen välietappi sijaitsi vähän alta puolessavälissä nousua ja oikeastaan vasta tämän jälkeen alkoi todellinen nousu. Trooppinen kuumuus toi tietenkin oman lisänsä, ja voin sanoa että tuli hiki jo ensimmäisellä etapilla vaikkei se fyysisesti raskas ollutkaan. Toinen etappi oli sitten ihan tosissaan hikitreeniä. Pelkkää tiukkaa nousua vaihtelevassa maastossa. Korkeita askelluksia ja haastavaa alustaa. Mä en ole kovin hikoavaa sorttia, ja varmaan ekaa kertaa elämässä valuin hikeä ihan solkenaan 🙂 Lopulta pääsimme metsäosuuden yläpäähän ja näimme ristin häämöttävän kallion päällä. Tässä vaiheessa ei suinkaan pahin ollut vielä ohi, vaan sitten piti vielä kiipeillä jättikokoisten kalliolohkareiden yli ja lomassa ja yrittää löytää edes suht turvallinen reitti huipulle. Hetken haeskelun jälkeen onnistuimme löytämään jonkinlaisen reitin ylös ja melko hasardisti kiipeillen pääsimme ylös asti. Fiilis oli mahtava ja niin olivat maisematkin. Aamupäivä oli pilvinen, mikä oli ihan loistava huhkimisen kannalta koska tämä urakka täydessä auringonpaisteessa olisi ollut vielä astetta haastavampi. Pilvisyys toki teki maisemat hieman sameammiksi eikä ylhäältä nähnyt ihan niin pitkälle kuin parhaimmillaan kuulemma voi nähdä. Kun huippu oli ikuistettu kameroihin lähdimme laskeutumaan samaa reittiä alas. Meillä meni kaiken kaikkiaan pari minuuttia alle 2h aikaa eikä kyllä pahemmin pidetty taukoja tai hidasteltu. Meidän lisäksi traililla oli tänään yksi iäkkäämpi pariskunta, arvioisin heidän olleen n 70-vuotiaita. Kertoivat että ovat harrastaneet trekkausta jo pitkään ja olivat sen kuntoisia että vielä pystyivät tähän. Heille täytyy tosissaan nostaa hattua!

Trekin jälkeen oli mukava palata kämpille, käydä suihkussa ja pestä kaikki vaatteet 🙂

Iltapäivällä lähdimme ajelemaan ympäri saarta. Valitsimme sellaisia reittejä, joita emme eilen ajelleet ja kävimme katsomassa taas muutamat upeat rannat. Paluumatkalla oli tarkoitus pysähtyä paikallisella teetehtaalla, mutta se oli mennyt kiinni jo aiemmin joten se jää huomiselle. Palasimme kämpille hieman ennen pimeän tuloa ja nyt istutaan terdellä kylmät juomat kädessä kuuntelemassa meren ääniä ja ihailemassa katossa juoksevia sisiliskoja. Ne ovat täysin vaarattomia, kuten kaikki muukin elävä täällä. Siltä osin on siis ihan luksusta, että ei tarvitse pelätä mitään myrkyllisiä liskoja, käärmeitä, hämähäkkejä tmv. Etenkin tuolla trailillä oli kiva kun ei tarvitse tuijottaa jokaista lehteä ja kivenkoloa vaarallisten eläinten pelossa. Toinen asia, mikä on täällä erikoista on tää lämpötila. Yleensä lämpötila laskee pimeän tullen mutta täällä ei kyllä merkittävää eroa pysty huomaamaan. Kello tulee kahdeksan ja on pilkkopimeää, mutta istun tässä terdellä pikkushortseissa ja topissa ja hikoilen. Ilmastointia arvostaa täällä todellakin! Näitä hetkiä voi sitten kotosuomessa muistella kaiholla.