Tove.Fi

Kiirettä on pitänyt 😉 joten ei oo blogiakaan ehtinyt päivitellä. Palaan vielä hetkeksi Seychellien vikaan päivään ennen Dubain kuulumisia. Sunnuntaina Seychelleillä tuli ensimmäinen kunnon sade meidän reissun aikana, eikä se ollut mikään pieni kuuro vaan kunnon trooppinen myrsky ukkosen ja salamoinnin kera. Sade alkoi siinä vaiheessa kun meinattiin lähteä syömään viiden maissa. Tosin se taukosi noin puolen tunnin päästä ja lähdimme kylille. Huomasimme taas, että viideltä on todella vaikea löytää safkaa saarelta. Illalliskattaukset alkavat yleensä kuuden jälkeen ja lisäksi sunnuntain vuoksi osa rafloista on kokonaan kiinni. Tosin kuvittelin, että ystävänpäivä olisi tuonut tähän muutosta mutta ei. Käveltiin ympäriinsä ja käytiin lopulta kysymässä vielä yhdestä hienommasta raflasta, mutta heillä oli kiire valmistella ystävänpäivädinneriä joten eivät kerenneet tarjoilla meille ruokaa. Lopulta päädyimme ostamaan herkulliset burgerit rantakadulta kojusta. Päästyämme takaisin hotellille alkoi sataa ihan kaatamalla. Hieman ivallisin mielin tuli ajateltua sitä hienoa raflaa, ei mahtanut olla kovin mahtava Valentine´s dinner terassilla kun vettä tuli kuin aisaa. Sade jatkui läpi yön ja nukuttiin molemmat todella huonosti ihan vaan sen takia että sateen ääni oli niin älyttömän kova!

Maanantaina herättiin jo viiden maissa, onneksi siihen mennessä sade oli loppunut eikä tarvinnut roudata kamoja pihalle kaatosateessa. Syötiin aamiaista ja kuudelta tuli kyyti kentälle. Kentällä jouduttiin odottelemaan n 45 ekstraa kun kone oli saapunut myöhässä ja pääsi sen vuoksi lähtemään hiukan myöhässä mutta ei se mitään. Emiratesin boeing 777:lla oli jälleen mukava lentää ja joskus alkuiltapäivästä olimme perillä Dubaissa. Dubaissa, kuten muualla arabiemiraateissa, alkoholia ei myydä tavallisissa kaupoissa vaan sitä saa ainoastaan lentokentältä, ravintoloista ja sitten on jonkinlainen viinakauppa jossain kauempana. Tämän vuoksi ostimme täyden satsin (4l alkoholia per naama) tuomisia Johnille ja hänen vaimolle Emmalle. Meillä oli jo valmiiksi mukana Seychellien duty free:stä ostetut kolme viinapulloa ja semisti vahingossa saatettiin ottaa yksi 12 pac kaljaa liikaa. Tiedostimme tämän kassalla mutta otimme riskin. Meinasi sitten tulla vähän jännäkakka kun ulos mennessä meidät ohjattiin tavaroiden läpivalaisuun ja sen jälkeen tullivirkailija pyysi avaamaan matkalaukut. Oltiin varmoja, että nyt käryttiin ylimääräisestä alkoholista. Kävi kuitenkin munkki. Aiemmin lentokentällä kaikkien matkustajien käsimatkatavarat läpivalaistiin ja meidän kohdalla tullimies alkoi kysellä että mitä meillä niissä oikein on. Hän ymmärsi ilmeisesti näkemänsä outouden kun kuuli että meillä on regulaattorit sukellusta varten käsimatkatavaroissa. Ilmeni, että hänkin on sukeltaja ja juteltiin hetken aikaa sukeltamisesta. No nyt tämä samainen tullimies sattui paikalle juuri kun olin nostamassa laukkujamme pöydälle ja alkamassa avaamaan niitä. Tullimies kysyi multa että eikö hän jo tsekannut meidän tavarat aiemmin (eihän se mitään ollut tsekannut, kunhan kysyi) ja että ne oli ne sukelluskamat, eikö niin? Todettiin että joo, sama mies oli kyseessä. Hän huikkasi sitten jotain kollegoilleen, jonka jälkeen meille kerrottiin että kaikki ok eikä laukkuja tarvitse enää tsekata 😀

Päästyämme Johnin ja Emman kämpille laitettiin eka satsi vaatteita pyykkikoneeseen ja painuttiin Emirates mall:iin shoppailemaan. Mä tosiaan hukkasin aurinkolasini vikana sukepäivänä Seychelleillä joten uudet piti saada. Lisäksi meillä oli nälkä, ja mikä sen parempi aloitus Dubain lomalle kuin safkaa Cheese Cake factoryssa! Tiedoksi niille, joille ketju ei ole tuttu, että Cheesecake factory on jenkkiläinen ravintolaketju joka myy (ainakin meidän mielestä) ihan älyttömän hyvää ruokaa ja lisäksi avian ylettömän herkullisia juustokakkua. Iloksemme huomasimme edellisellä Dubain reissulla, että rafla löytyy myös täältä. Söimme herkullisen aterian uberherkullisen suklaajuustokakun kruunaamana jonka jälkeen suuntasimme Starbucksiin ja saimme taas pitkästä aikaan erinomaista kahvia. Ai että se maistui hyvältä kun ei taas moneen päivään ollut juonut kahvia. Sitten vähän shoppailtiin, ja onnistuin löytämään itselleni uudet aurinkolasitkin. Joskus kuuden maissa palattiin kämpille ja vietettiin aikaa ystäviemme kanssa.

Tiistaina ei ollut herätyskelloa soimassa, mutta heräsimme puoli kasin maissa pirteinä kunnon yöunien jälkeen. Keräsimme sukelluskamat kasaan ja pakattiin ne Johnin ”tilaihme” BMW M3:een ja lähdimme ajamaan kohti Omania. John oli buukannut meille sukelluksia Omanin Musandamissa keskiviikolle ja torstaille. Oman on iso maa, josta pieni ”kulma” sijaitsee eristyksissä arabiemiraattien ympäröimänä. Ilmeisesti joskus aikoinaan alueita jaettaessa Omanille on annettu tämä kulma hyvien kalastusvesien takia. Musandam on pieni kylä keskellä aavikkoa, jossa on satama ja ei paljon muuta. Jokunen kyläkauppa, huoltoasema ja yksi hotelli sukelluskeskuksen lisäksi. Itse asiassa paikka toi hyvinkin paljon mieleen Egyptin Nuweiban, joka oli säälittävä kylänpahanen keskellä aavikkoa jossa aloitimme sukellusharrastuksemme vuonna 2005 ja mentiin uudelleen käymään 2006.

Sukelluskeskus ei ollut mikään erityisen ”fancy” mesta, vaan enemmän semmoinen rento, yksinkertainen guest house tyyppinen ratkaisu. Paikan päällä ilmeni, että meidän lisäksi siellä oli kaksi muutakin suomalaista! Kaksi Tamperelaista naista oli lähtenyt tänne pelkästään viikon sukellusreissua varten. Ekana ja tokana päivänä suomalaiset olivat enemmistö eri kansalaisuuksista 😀

Keli ei ollut erityisen hyvä meidän visiittimme aikana. Saimme ”nauttia” lyhyistä sadekuuroista ja myös ukkosesta. Onneksi sentään aurinko paistoi aina silloin tällöin. Keskiviikkona oli eka sukelluspäivä Musandamissa, ja uhkaavan ukkosen takia emme voineet lähteä veneellä kauempana sijaitseville sukelluskohteille vaan menimme lähimmälle, joka sijaitsi n 20min venematkan päässä satamasta. Kaiken lisäksi jouduimme aamulla odottelemaan vajaan tunnin verran paria ranskalaista, joilla oli ongelmia päästä Omanin rajan yli jostain syystä. Kaikissa paikoissa, joissa olemme aiemmin sukeltaneet, periaate on aina ollut että sukeltamaan lähdetään tiettyyn aikaan ja jos joku ei ole paikalla niin voi voi. Tässä paikassa, jostan ihme syystä, jengiä odotellaan ilmeisesti hamaan tappiin asti. Noh, pääsimme lähtemään noin tuntia myöhemmin joten ei ihan mahdoton. Sukelluskohde oli suht matala, maksimisyvyys taisi olla n 15 metriä, eikä se ollut mikään superihmeellinen mutta nähtiin sentään kilppari ja hienoja kaloja. Vesi oli _todella_ kylmää verrattuna Seychelleille, vain n. 23 astetta joka on ihan hurja ero Seychellien 28-29 asteiseen veteen. Ekalla dyykillä, hupusta ja hanskoista huolimatta, tuli kylmä jo puolen tunnin kohdalla. Toka dyykki tehtiin avian edellisen vieressä, mutta jostain syystä siellä oli selvästi lämpimämmän tuntuista vaikkei asteita ollut enemmän. Tunnin dyykki meni paljon vähemmän hytisten kuin edellinen. Mutta täytyy sanoa, että kuivapuku olisi ollut erittäin jees näissä lämpötiloissa. Toisen dyykin jälkeen alkoi sataa, ja venematka satamaan ei ollut kaikkein mukavin, mutta ei myöskään mikään pahin. Jassu verhoutui ikeakassiin ja pysyi kuivana 😀 Kelien takia ei ollut mahdollista tehdä enempää sukelluksia, eikä näillä kai oikein muutenkaan ole täällä ollut (veden lämpötilan vuoksi?) tapana tehdä yli kahta sukellusta päivässä. Sukellusten jälkeen hengailtiin sukekeskuksella ja käytiin sitten paikallisessa hotellissa juomassa yhdet. Jassu on himoinnut Johnin autolla ajamista jo pitkään, mutta ei ole voinut kun Johnilla on vakuutuksen puitteissa vain yksi nimetty kuljettaja. Hotellista lähdettäessä John kuitenkin heitti auton avaimet Jassulle ja Jassu pääsi ajamaan herkkuautoa. Jassu pisti parastaan ja vei M3:sta aika komeaan tyyliin m.m. driftaten läpi liikenneympäristä ja John meinasi pissiä housuun 😀

Torstaina aamu alkoi huonosti. Meille kerrottiin, että taas on ongelmia Omanin rajalla eikä neljä ranskalaista pääse ajoissa läpi. Odottelimme reilun tunnin verran ja aloimme hermostua kun mitään ei tapahtunut. Meinasimme jo lähteä toisaalle tekemään päivän sukellukset, mutta sitten n 1,5h myöhässä kuulimme että ranskalaiset ovat päässeet rajalta läpi ja lähdemme sukeltamaan. Roudasimme kaikki kamat veneelle, puimme märkkärit päälle ja lähdimme satamasta n 2h myöhässä alkuperäisestä suunnitelmasta. Keli oli muuttumassa huonommaksi ja sen vuoksi olimme taas menossa vain lähimmälle sukelluskohteelle. Mietittiin, että oltaisikohan päästy pidemmälle jos oltais lähdetty ajoissa… Noin 15-20min venematkan jälkeen aallot alkoivat kasvaa (ei tosin mitenkään pahasti meidän mielestä) ja ilmeisesti horisontissa näkyi viitteitä huonosta kelistä ja lyhyen neuvonpidon jälkeen sukelluksista vastaava henkilö ilmoitti olevansa pahoillaan, mutta emme pääse sukeltamaan uhkaavan huonon kelin vuoksi. Pettymys oli ymmärrettävästi valtava, mutta eihän sille mitään voi. Tosin en jaksa uskoa, että keli olisi mennyt liian huonoksi koska palattuamme satamaan tuli vain hieman vettä ja kuulimme ukkosen jyrinän jostain kaukaa. Olimme jo edellisenä päivänä miettinyt, että voisimme sukeltaa vielä perjantaina, ja John ehdotti että lähtisimme toisaalle sukeltamaan joten mietimme hetken ja päätimme sitten lähteä hyvissä ajoin ajamaan Fujairahiin, joka on rantakaupunki Arabiemiraattien puolella. Matkaa ei ollut kuin puolisen tuntia, joten saavuimme perille hyvissä ajoin valoisan aikaan. Matkalla pysähdyimme kaupassa, koska hotellilla on mahdollisuus grillata terassilla!

Hotellimme Royal beach hotel on varsin pätevä hotelli kivalla rannalla. Kun tehtiin check-in oli vieressämme arabialainen nainen tekemässä samaa. Iso hymy nousi huulille kun kuulin vastaanottovirkailijan sanovat arabiankielisen puheen lomassa sanat ”room service”, ”Starbucks” ja ”shisha”. Ilmeni, että hotellin yhteydessä on Starbucksin kahvila ja huonepalvelusta saa tilattua shishaa kohtuulliseen hintaan! Täydellistä siis! Huoneet olivat tilavia ja siistejä. Vietimme mukavan iltapäivän hengaillen terassilla, syöden ja juoden hyvin. Grilli tuotiin terassille pyynnöstä ja vaikka kokkauspuitteet eivät olleet kovin huikeita niin onnistuimme tekemään varsin hyvät bursat 🙂 Hotellin alueella on ilmeisesti suuri määrä kulkukissoja, ja nämä tulivat kyttäämään ruokaamme. Selvästikään eivät ole olleet kotikissoina koska olivat arkoja eivätkä antaneet lähestyä. Yhtäkkiä paikalle tuli uusi kissa, joka tuli suoraan luoksemme ja alkoi kehrätä. Hetken päästä se hyppäsi minun syliin ja alkoi nukkua. Se oli siisti ja hyväkuntoinen ja selkeästi näki että se oli ollut joskus kotikissana. Hirveän vanhaltakaan se ei näyttänyt. Kissa hengaili koko illan kanssamme, vältteli selvästi kulkukissoja ja nautti ihmiskontaktista. Erikoisinta oli, että vaikka ruokimme kulkukissoja ei tämä kissa haikallut lainkaan ruoan perään niin pitkään kun se sai olla sylissä. John tiesi, että sukelluskeskus jossa olimme aiemmin tänään, on siirtänyt yhden kissoistaan tämän hotellin sukelluskeskukselle (sama firma) koska kissa kuulemma piti niin paljon meteliä. Siirto on tapahtunut pari kuukautta sitten, ja sen jälkeen kukaan ei ole nähnyt kissaa. John alkoi miettiä voisiko tämä olla se ”kadonnut” kissa ja pisti kuvaviestiä sukelluskeskukseen. Siinä vaiheessa kun olimme painuneet nukkumaan oli sukelluskeskukselta vastattu Johnille ja todettu että kyllä, tämä on juuri se kissa. Olivat kovin onnellisia kun se oli taas löytynyt. Itse asiassa olivat niin onnellisia, että lähtivät keskellä yötä hakemaan kissaa! Johnin mukaan he hakivat kissan yhden aikoihin yöllä ja se pääsi takaisin kotiin <3 Tosin kisuli tarvitsee todennäköisesti uuden kodin jos se jatkaa liian kovaäänistä elämää sukelluskeskuksella. Kissa oli ihan ylisöpö ja hetken kävi mielessä että tykkäisköhän Cola kissakaverista, mutta ehkä ei nyt kuitenkaan 🙂

Eilen perjantaina keli oli upea, meri täysin tyyni ja pääsimme sukeltamaan! Meidän hotellin yhteydessä oleva sukelluskeskus oli täyteen buukattu joten menimme Divers down -nimiseen sukelluskeskukseen n 15min ajomatkan päähän. Tämä mesta oli varmaan kaiken kaikkiaan hienoin ja toimivin sukelluskeskus ikinä! Tilat olivat siistit, sieltä löytyi lämpimät suihkut ja kaikki näytti olevan mallillaan. Paikan omistaja oli erittäin ystävällinen ja _erittäin_ puhelias, ja tunsimme itsemme välittömästi tervetulleiksi. Briiffaus hoidettiin tyylikkäästi, vene oli perustoimiva ja ennen sukellusta tarjoiltiin juotavaa, joka on todella kiva kun sukeltaessa pitäisi olla hyvin nesteytetty. Ainoa miinus oli, ettei sukelluksille tullut automaattisesti ketään opasta mukaan, mutta se ei haitannut ekalla sukelluksella. Eka sukellus tehtiin vain muutaman minuutin venematkan päässä sijaitsevalle hylylle. Kyseessä on mitä ilmeisimmin sukeltajia varten upotettu pienehkö (22m) laiva, jossa on nykyään erittäin paljon mereneläviä. Hylky makaa n 30 metrin syvyydessä, ja valitettavasti emme saaneet nitroxia (happirikastettua kaasua) tälle sukellukselle joten menimme paineilmalla joka tarkoittaa että pohja-aika jäi melko lyhyeksi (vain n 20 minuuttia). Sukellus oli todella mahtava, menee varmasti top 3 listalle tämän reissun sukelluksista! Näimme ekaa kertaa ikinä merihevosen, ja vielä ihan kunnon kokoisen (n  20cm). Lisäksi hylyn sivustalla kaiteen alla piilossa makasi jättikokoinen mureena (varmasti 2-3 metriä pitkä) joka oli väritykseltään kauniin keltainen ruskeine pilkkuineen. Upein näkemäni mureena koskaan! Hienoja kaloja ja iso parvi kissakaloja tuli myös vastaan. Todella upea setti kaiken kaikkiaan!!! Kaiken lisäksi lainasin sukelluskeskukselta lyhythihaisen ja -lahkeisen märkäpuvun jonka laitoin omani päälle, ja tämä teki sen ettei ollut yhtään kylmä! Se, mikä oli myös erikoinen kokemus oli kun olimme tulossa pintaan ja teimme kolmen minuutin turvapysähdyksen viidessä metrissä (sen idea on poistaa typpikuplia kudoksista ja näin vähentää sukeltajantaudin riskiä, se tehdään käytännössä kaikkien sukelluksien lopuksi). Tässä vaiheessa hylylle oli tullut toinenkin veneellinen sukeltajia ja heidän uloshengitysilman muodostamat kuplat tekivät valtavan kuplameren meidän ympärille. Kuplien noustessa kovaa vauhtia ylöspäin tuli illuusio siitä, että olet itse painumassa kovaa vauhtia alaspäin, ja se oli jopa hieman epämiellyttävää! Joutui tuijottamaan sukellustietokonetta tiiviisti että tajusi pysyä oikeassa syvyydessä. Toinen dyykki ei ollut ihan niin hieno kuin eka. Sinne oli n 25min matka veneellä ja päästyämme pinnan alle huomasimme varsin kovan virtauksen poispäin riutasta. Tarkoituksena oli kiertää koralliriutta, mutta virtaus teki sen mahdottomaksi. Lisäksi näkyvyys ei ollut kovin hyvä, emmekä ihan hahmottaneet missä mitäkin pitäisi olla, joten pyörimme lähinnä yhdellä pienehköllä alueella ihmettelemässä. Täällä oli todella paljon mureenoita, näin ainakin neljä erilaista sukelluksen aikana ja kaikki eri värisiä. Lisäksi näimme todella ison leijonakalan ja minikokoisen ravun. Valitettavasti emme nähneet merihevosia. Riutta oli n 25 metrin syvyydessä, joten sielläkään ei paineilmalla päässyt kauhean pitkää sukellusta tekemään, koska dekojen kerääminen ei ollut sallittua. Saatoimme ihan vahingossa ottaa muutaman minuutin dekoja kun kaasuakin riitti ihan hyvin mutta melko kiltisti pysyttelimme no-deco diving moodissa 🙂 Jassulle tuli kovin kylmä sukelluksen loppua kohden, ja venematka takaisin sukelluskeskukselle ei sen vuoksi ollut kovin mukava täydessä vauhdissa viileässä tuulessa. Mä olin ihan ok lämpöjen suhteen kiitos ylimääräisen märkkärin. Venematkalla takaisin tuli toki vähän viileä mutta onneksi pääsi lämpimään suihkuun kun tultiin takaisin.

Päästyämme takaisin sukelluksilta söimme pikaisesti lounasta, huuhtelimme kamat ja painuimme Royal beach hotellille hakemaan loput kamat. Olimme tilanneet late check-out:n koska viimeksi kun John oli Divers down keskuksessa sukeltamassa ei siellä ollut kuin kylmät suihkut joten ajatuksena oli että kävisimme hotlalla suihkussa. Nyt siihen ei kuitenkaan ollut tarvetta. Olimme aamulla napanneet pyyhkeet huoneesta mukaamme, ja tarkoituksena oli tietenkin palauttaa ne huoneeseen. Onnistuimme kuitenkin unohtamaan ne autuaasti autoon, ja tästä meinasi tulla iso ongelma kun teimme check-out:ia. Hotellivirkailijan mukaan pyyhkeitä ei olisi lainkaan saanut viedä pois huoneesta ja nyt kun ne eivät olleet siellä (jotenkin ihmeellisesti tieto puuttuvista pyyhkeistä välittyi respaan parin minuutin kuluessa siitä kun olimme sulkeneet huoneen oven) vaati hotelli meitä maksamaan pyyhkeistä. Ei auttanut vaikka Jassu sanoi että ne ovat auton takakontissa ja tuomme ne respaan ihan just. Noh, onneksi hetken neuvottelun jälkeen hotellivirkailija tuli järkiinsä emmekä joutuneet maksamaan pyyhkeistä. Ilmeisesti täällä pain on tavallista, että huoneista otetaan tavaraa koska respassa oli selkeä hinnasto kaikelle hotellihuoneen irtaimistolle. Toki näitä on näkynyt muuallakin, mutta en ole aiemmin törmännyt näin tehokkaaseen valvontaan 🙂

Pääsimme lähtemään kotimatkalle kahden maissa iltapäivällä ja pääsimme melko ruuhkattomasti Dubaihin vajaassa kahdessa tunnissa. Illalla kävimme Johnin ja Emman kanssa italialaisessa ravintolassa syömässä ja sitten vielä drinksuilla yhdellä klubilla.

Tänään lauantaina on viimeinen päivä Dubaissa 🙁 Heräsin jo seiskan pintaan (!!!) eikä enää väsyttänyt joten menin yläkertaan lukemaan kirjaa ja syömään aamupalaa kaikessa rauhassa. Kun Jassu heräsi kävin hakemassa meille Starbucksista aamukahvit. Nyt on masu täynnä eikä kahvihammasta kolota. Suunnitelmissa olisi kohtapuolin lähteä Emirates mall:iin shoppailemaan ja illalla pitää pakata 🙁 Kaikki kiva loppuu aikanaan, ja niin lomakin. Täytyy sanoa että tähän mennessä on ollut erittäin onnistuneet reilut 3 viikkoa ja akut on ladattu täyteen joten taas jaksaa tehdä töitä 🙂 Toisaalta tässä vaiheessa alkaa tuntua myös ihan kivalta mennä takaisin kotiin, nähdä Cola ja päästä crossfittailemaan. Sitä tietää loman olleen riittävän pitkä kun alkaa tosissaan kaivata hikiliikuntaa! 🙂

Päivä 16, lauantai, oli viimeinen sukelluspäivä Seychelleillä. Tuttuun tapaan lähdimme heti aamusta sukeltamaan, ja ensimmäisenä kohteena oli toistamiseen 40m syvyydessä oleva hylky Aldebaran. Sukellusfirman kouluttajat olivat käyneet Aldebaranilla koulutussukelluksella torstaina (me käytiin siellä tiistaina), ja olivat nähneet dekoja pidellessä viisi delfiiniä! Odotukset olivat siis korkealla tämän osalta, mutta toisaalta tiedostimme että kyseessä on villi luonto joten koskaan ei tiedä mitä näkee tai jää näkemättä. Tällä kertaa oikea poiju löytyi ekalla yrityksellä ja painuimme pinnan alle ilman mitään kommelluksia. Sukellusoppaanamme oli tällä kertaa Danielle, joka on paikallinen divemaster ja kouluttautuu instructor:ksi. Sukellusoppaat ovat vissiin kokeneet meidän kanssa sukeltamisen helpoksi kun heidän ei tarvii juurikaan seurailla mitä me tehdään, meille riittää että mukana on joku joka tuntee paikalliset sukemestat ja on ylimääräisenä silmäparina bongaamassa kaikkea hienoa. Itse asiassahan me tehtiin muutama dyykki aiempina päivinä ilman opasta koska sukelluskeskuksen omistaja oli sitä mieltä että olemme niin päteviä ettemme tarvitse opasta 😉 Olimme tästä kyllä hieman eri mieltä, ei sillä että täällä sukeltaminen olisi mitenkään vaikeaa mutta kun pitää itse pitää huoli siitä missä ollaan ja minne mennään niin ei pysty samalla tavalla vaan hengailemaan ja ihailemaan maisemia. Tällekin sukellukselle oppaamme kysyi miten haluamme sukelluksen suorittaa ja sanoi, että jos halutaankin muuttaa jotain suunnitelmaa nii kerrotaan vaan hänelle mitä tapahtuu seuraavaksi ja homma on ok.

Laskeuduimme 40 metriin parissa minuutissa. Joko viimeksi oli laskuvesi tai tällä kertaa nousuvesi, koska saimme helposti kellotettua hiukan yli 40 metriä syvyyttä suketietokoneisiin. Viimeksi mä en edes  yrittänyt, mutta Jassulla jäi muutamasta kymmenestä sentistä kiinni saada lokiin 40m. Tää ei tosiaan oo meidän syvin sukelluksemme koska trimix kurssilla mentiin lähes 45 metriin, mutta ilman muuta nämä kaksi sukea tälle hylylle ovat syvimmät sukellukset paineilmalla. Typpikänni iski päälle pohjassa, mutta kun sen ei anna häiritä ja ottaa sen huomioon kaikessa tekemisessä, tulee sen kanssa toimeen. Toinen kerta hylyllä oli selvästi antoisampi kuin eka kerta, osin varmaan senkin takia että ekan kerran jännitys oli poissa. Heti kun pääsimme hylyn kannen kohdalle näimme valtavan keihäsrauskun liitelevän hylyllä! Tämä yksilö palasi itseasiassa vähän myöhemmin takaisin ja saimme ihailla sen eleetöntä liitämistä vedessä. Lisäksi näimme ison mureenan, skorpionikaloja ja paljon muuta hienoa. Noin 20min sukeltamisen jälkeen alkoi dekoaikaa kertyä jo sen verran että lähdimme pintautumaan. Tällä kertaa pidettiin silmät auki delfiineiden varalta, mutta kuten yleensä kun jotain erityisesti haluaisi nähdä niin yhtään delfiiniä ei nähty. Noh, nähtiin sentään iso keihäsrausku joten se vähän kompensoi 🙂

Päivän muut dyykit olivat varsin iisejä sukelluksia, vaikkakin päivän tokalla sukella Jassu pääsi jeesaamaan toista sukeltajaa jolle tuli heti sukelluksen alussa ongelma regulaattorin kanssa ja jouduttiin pintautumaan ja vaihtamaan tälle sukeltajalle uudet kamat. Kolmannella sukelluksella kävi munkki, ja nähtiin todella iso rausku (eagle ray). Sukellettiin jonkinmoiseen vastavirtaan naamat menosuuntaan kun opas kääntyi kysymään minkä verran jengillä on ilmaa jäljellä (meitä oli useampi sukeltaja mukana). Samalla kun opas kääntyi näki hän tämän rauskun suoraan meidän takana! Tähän asti näkemämme eagle ray:t ovat olleet varsin pieniä. Veden alla kun on vaikea hahmottaa esineiden todellista kokoa käytetään vertauskuvana koiramaailmaa. Aiemmin näkemämme eagle ray:t ovat olleet chihuahuan tai laivakoiran kokoisia, nyt näkemämme oli lähempänä berhandilaista tai jopa tanskandogia. Iltapäivän sukelluksilla saimme myös nähdä muutaman kilpparin, mutta ne olivat häiriintyvää sorttia ja katosivat paikalta kun me tultiin lähemmäs.

Syvä sukellus vie kyllä hyvin mehut! Olin aivan kuuppa jumissa kun päästiin takaisin sukelluskeskukselle. Huuhdeltiin kamat ja laitettiin ne kuivumaan. Kämpille palattuamme tajusin, että mun aurinkolasit eivät ole mukana. Mulla on melko vahva mielikuva siitä, että jätin ne Jassun vaatteiden päälle sukelluskeskuksen lokeroon ennen vikaa dyykkiä. Normaalisti otettiin kaikki ”arvotavarat” mukaan veneelle, mutta vikalle dyykille kahlattiin olkapäitä myöten rannalla odottaneeseen veneeseen, joten jätettiin kaikki ylimääräinen kama sukekeskukselle.Porukka täällä on sen verran rehellisen oloista, etten usko kenenkään ainakaan tahallaan vieneen mun laseja, mutta jonnekin ne ovat kadonneet 🙁 Kävin etsimässä niitä vielä seuraavana päivänä mutta ei löydy… Joutuupi sitten aurinkolasiostoksille Dubaissa. Onneksi Jassulla on kahdet arskat mukana joten taas kerran käytän hyväksi sitä että Jassu on varautunut tuplavarustuksella lähes kaikkeen 😀 Enpä toisaalta oo koskaan ennen rikkonut tai hävittänyt aurinkolasejani joten kerta se on ensimmäinen.

Päivä 17, eli tänään sunnuntai, koitti taas rapsakan 11h nukkumisen jälkeen. Meillä vaihtui tosiaan eilen huone, koska aiempi kämppämme oli eilisestä eteenpäin varattu siinä vaiheessa kun teimme oman varauksemme. Tää meidän hotelli (tai oikeastaan enemmän guesthouse/b&b) on kyllä ollut ihan mahtava. Huoneet ovat tilavia, siistejä ja sijainti aivan huippu. Lisäksi paikan omistaja on ihan super herttainen ja avulias, ja mikä tahansa ongelma tai kysymys on ratkaistu/selvitetty alta nanosekunnin. Huoneen vaihtokin sujui todella jouhevasti, me vaan pakattiin kamat ja henkilökunta siirsi ne meidän sukepäivän aikana uuteen kämppään. Kaikki oli laitettu nätisti ja jääkaappitavara oli jopa pistetty uuden kämpän jääkaappiin valmiiksi! Tää uusi huoneisto on edellistä pienempi, mutta silti erittäin tilava ja varsin toimiva.

Aamupalan jälkeen vedettiin lenkkarit jalkaan ja lähdettiin kävelemään kohti pääkaupunki Victoriaa. Sunnuntaisin täällä on lähes kaikki kaupat kiinni ja Victoriassa myös suurin osa ravintoloista, mutta eipä meillä mitään ihmeempää tekemistä ollut joten aateltiin edes vähän reippailla. Ajattelimme, että ehkä jossain ravintolassa olisi tarjolla ystävänpäivälounasta. Matkaa Victoriaan on n 5km ja tie kulkee vuoristoa ylös ja sitten alas. Vähän haastavampi kävely kuin peruskäppäily kotona siis. Victoriassa ei ollut juurikaan mitään ystävänpäivähumua, ja päädyimme ”romanttiselle” lounaalle Butcher´s grill ketjun raflaan. Noh, tortillat olivat maistuvia ja hinta-laatusuhde varsin kohdillaan 🙂 Olimme alun perin miettineet ”elämysmatkailua” takaisin paikallisbussin kyydissä, mutta kellon ollessa sen verran vähän päätettiin talsia kotiin. Kävelyä tuli n. 11km mikä on edes jonkinlaista vastapainoa kaikelle herkuttelulle täällä 🙂

Nyt kello tulee kolme, käytiin äsken rannalla uimassa ja nauttimassa viimeisistä hetkistä paratiisisaarella. Täällä on muuten ihan älytön ero nousu- ja laskuveden välillä. Kahden maissa vesi oli todella alhaalla ja rantaa oli näkyvissä varmaan 30-40m. Iltaa kohden vesi alkaa nousta ja jos se noudattaa viime päivien kaavaa on iltaseiskan maissa rantaa näkyvissä vain muutama hassu metri. Kohta pitäisi varmaan alkaa miettiä sukekeskukselle menoa ja kamojen pakkausta ensin siellä ja sitten täällä kämpillä. Huomenna on aikainen herätys, lähdemme Dubaihin jo kasin maissa aamulla.

Perjantai, reissun viidestoista päivä. Vuokra-auto oli tänään käytössä viimeistä päivää joten päätettiin hyödyntää se ja mennä tänäänkin vähän trekkailemaan. Eilisen jälkeen pakaroissa tuntui siltä kuin olisi jotain pientä porrastreeniä tehnyt ja muutenkin päätettiin ottaa vähän iisimpi versio tälle päivälle. Kohteeksi valikoitui Morne blanc trail, joka on vähintään puolet lyhyempi kuin eilinen mutta huippu on korkeammalla kuin eilinen huippu (Morne blanc 667m vs Trois Freres 458m). Morne blancin trekki lähtee paikallisen teetehtaan läheltä ja suunnitelmana oli käydä myös tehtaalla joten saimme näppärästi yhdistettyä nämä kaksi. Saavuimme perille kympiltä, jätimme auton teetehtaan pihaan ja lähdimme käppäilemään. Ensin noustiin lyhyt pätkä autotien laitaa ennen kuin varsinainen trail alkoi. Trail oli varsin samanlainen kuin eilisen trailin helppo alkuosa, mutta silti tuli ihan passelisti hiki ja vähän puuskututtikin välillä. Noin puolen tunnin nousun jälkeen päästiin Mont blanc:in huipulle, jonne on tehty oikein näköalatasanne. Näköalat olivat ihan huikeita ja avautuivat saaren länsirannikolle (eiliset näkymät avautuivat itärannikolle). Kuudensadan metrin korkeudesta näki todella makeasti meren eri värisävyt ja koralliriuttojen aiheuttamat muutokset merenpohjan värissä. Tänään keli oli aurinkoinen joten näkymätkin aukesivat eri tavalla kuin eilen. Lisäksi näköalatasanne mahdollisti paljon pidemmän visiitin huipulla, eilen killuttiin isojen kivien päällä suht pienellä pinta-alalla ilman minkäänlaisia suojakaiteita ja vaikken erityisen korkeanpaikan kammoinen olekaan ei eilen tullut kauhean pitkään huipulla viihdyttyä.

Laskeuduttuamme takaisin alas menimme tutustumaan teetehtaaseen. Kyseessä on 1960-luvulla perustettu teetehdas (yllättäen perustaja oli britti), joka tuottaa varsin perinteisellä tavalla teetä Seychelleille. Paikka oli todella sympaattinen ja sijainti upea yli 300 metrin korkeudessa kukkulan/vuoren rinteessä. Työtenkijöillä on aika huikeat maisemat työpaikaltaan kun tehtaan pihalta avautuu näkymä merelle  yli 300 metrin korkeudesta! Tehdas on todella pieni eivätkä koneet olleet todellakaan mitään viimeisintä huutoa. Koneet olivat sen näköisiä että brittiherra on tuonut ne tullessaan 60-luvulla. Pääsimme opastetulle kierrokselle tehtaalle, jossa ei tänään tosin ollut varsinaista teen tuotantoa käynnissä vaan ainoastaan pakkausta. Opas kuitenkin kertoi kattavasti teen valmistuksesta ja saimme nähdä sitruunaruohon kuivatusta. Teelehdet kerätään käsin viereiseltä viljelmältä ja tuodaan tehtaalle. Valkoisen teen valmistukseen käytetään ainoastaan teekasvin kärkiosia, musta ja vihreä tee valmistetaan lehdistä. Olennaisin ero vihreän ja mustan teen valmistuksessa on lehtien kuivatusaika. Tehtaalla on ainakin kolme eri konetta jossa lehtiä tavalla tai toisella kuivatetaan, ja vihreän teen kuivatus kestää murto-osan siitä mitä mustan teen. Lehdet kiertävät koneesta koneeseen ja lopulta pakkaustiloihin. Pakkaustiloissa oli tänään henkilökuntaa, joka käsin pakkasi teen pahvirasioihin ja sitten viimeisenä oli henkilö, joka pyöritti muovikalvon jokaisen laatikon mallisen teepakkauksen ympärille! Tehtaalla on luonnollisesti myös pieni myymälä, josta tarttui mukaan jokunen paketti paikallista teetä. Lisäksi ostettiin kuivattua sitruunaruohoa, joten nyt kämpässä leijailee miellyttävä sitruunan tuoksu 🙂

Teetehtaan jälkeen ajeltiin mutkittelevaa serpenttiinitietä takaisin saaren itäpuolelle pääkaupunkiin Victoriaan. Käytiin syömässä varmaan reissun halvin lounas paikallisessa ”pikaruokalassa”. Kyseessä on itseasiassa sama ketju, jossa ruokailtiin eilen mutta tänään paikka oli eri. Ketjun nimi on ”Butcher´s barbeque” ja tämä liike sijaitsi lihamyymälän vieressä. Täällä myytiin perinteisen pikaruoan (burgerit, hodarit, pizza) lisäksi paikallista kotiruoan tyyppistä safkaa todella edulliseen hintaan. Söimme riisiä/nuudeleita ja jonkinlaista lihacurrya ja annoksen hinta oli n 3,5 euroa per naama. Halvan lounaan vastapainoksi käytiin sitten Eden islandin kahvilassa, jossa maksettiin kahden pallon jädeannoksista + tuplaespressoista 25 euroa 😀 Eden island on siis ”paremman väen” asuinalue, jossa on myös satama kaiken maailman ökyaluksia varten. Eden islandilla on saaren ainoat kansainväliset kauppaketjut edustettuina vaikka ei niitäkään montaa siellä ole (Spar ruokakauppa, Roxyn kauppa ja joku muu vielä). Eden islandilla on pääasiallisesti hienon näköisiä asuntoja myynnissä varmasti varsin sopivaan hintaan, ja jokaisen kämpän mukana tulee oma golfkärry 🙂 Täällä satamassa oli viimeksi se aivan huikean kokoinen vene, jonka kannella oli m.m. oma helikopteri. Nyt se oli lähtenyt pois, mutta parkissa oli edelleen TT Savannah, joka on uunituore 83m pitkä aivan huikea laiva jonka omistaa joku multimiljonääri kaivosyhtiötyyppi. Yllättäen laitureille ei ollut mitään portteja tai muita kieltoja joten kävimme ihailemassa valtavaa ökyalusta lähempää. On kyllä ihan käsittämätön paatti!

Eden islandilta lähdimme kohti ”kotia” ja kävimme ekaa kertaa rannalla uimassa. Vedessä on tullut hengailtua sen verran paljon sukeltamisen vuoksi, ettei erityistä himoa mennä uimaan ole toistaiseksi ollut. Mutta tänään sellainen fiilis tuli joten eikun hotellilta kadun yli rantaan ja uimaan. Uimisen jälkeen bongasimme rannalta aivan ihanan koiran, joka yritti eilen kovasti lähteä meidän auton mukaan, ja jäimme rapsuttelemaan sitä. Täällä on tosiaan melko paljon vapaana kulkevia koiria, joista osalla on panta ja osalla ei. Taisin eilen kirjoitella näistä, että paikalliset kohtelevat niitä todella hyvin eivätkä koirat täällä ole mitenkään kurjan tai nälkäisen näköisiä. Se koira jota jäimme rapsuttamaan oli tänään lyöttäytynyt brittiläisen porukan leiriin ja hengaillut heidän kanssaan koko päivän. Juteltiin hetki brittiläisten kanssa ennen hotelliin paluuta.

Iltapäivällä kävimme vielä kaupassa autolla, jonka jälkeen palautimme auton vuokraamoon. Periaatteessa meillä olisi ollut vuokra-aikaa huomisaamuun asti mutta tälle illalle oli tiedossa kamojen pakkausta ja huomenna mennään heti aamusta sukeltamaan joten hoidettiin homma pois alta. Menimme vuokraamolle vähän ennen viittä (paikka on auki kuuteen), siellä oli ”open” kyltti ovessa ja kaikki ovet auki mutta ketään ei näkynyt missään. Vuokraamon sisätiloissa oli kaikkien vuokra-autojen avaimet kauniisti nipussa kirjoituspöydällä mutta henkilökuntaa ei ollut mailla halmeilla. Palloilimme hetken aikaa pihalla mutta kun ketään ei kuulunut niin Jassu sai parin yrityksen jälkeen työntekijän kiinni puhelimella. Tämä ihmetteli että eihän tänään pitänyt palautua mitään autoja ja kertoi ettei sen vuoksi kukaan ole paikalla. Tyypit olivat siis lähteneet kotiin mutta mestoilla oli ovet auki ja autojen avaimet pöydillä! Toisaalta, mihinpä sitä täältä saarelta karkuun pääsisi jos päättäisi auton varastaa 😀 Jätimme sitten sovitusti vain auton vuokraamon pihalle, avaimet sisällä ja totesimme puhelimessa että auto on ok ja ettemme ole sitä naarmuttaneet. Melko rennolla asenteella täällä näköjään mennään 🙂

Meillä on edessä huoneen vaihto huomenna, tämä kyseinen huone ei ollut vapaana koko reissumme ajaksi joten joudumme tänään keräämään kamppeet kasaan. Sitä on tässä pikkuhiljaa suoritettu, ja kohta olis aika lähteä syömään. Aateltiin käydä kokeilemassa kehuttua Intialaista ravintolaa tässä suht lähellä. Jassu tuossa jo hätisteleekin, joten ei muuta kuin kone kiinni ja menoksi.

Torstaipäivä ja tasan kaksi viikkoa reissua takana! Tänään päätimme lähteä vähän reippailemaan. Mahen saari on todella vuoristoinen vaikkei vuoret kovin korkeita olekaan (korkein huippu Morne Seychellois 905m). Peräti 20% Mahen pinta-alasta muodostuu Morne Seychellois National Park:sta, joka on käytännössä tämä vuoristoinen alue. Tässä luonnonpuistossa on muutamia trekkejä ja lähdimme etsimäätn Trois Freres Natural Trail:ia. Tämän piti speksien mukaan olla 2-3h mittainen suht helppo trekki upeisiin maisemiin. Trois Freres tarkoittaa kolmea veljestä, ja ilmeisesti alueella on kolme huippua joista korkein on 458m. Tämä on Seychellien kuudenneksi korkein piste. Trekin yläpäässä on kallioinen osio, ja aivan huipulla on suuri metallinen risti. Yritimme selvittää tämän ristin taustoja mutta ei ainakaan vielä saatu tietää muuta kuin että kreolilaiseen kulttuuriin kuuluu jonkinlainen pyhiinvaellus jossa noustaan korkealla sijaitsevalle paikalle, jossa on iso risti, ja sen äärellä rukoillaan. Trekin alkupistettä ei ollut ihan helppo löytää, mutta Tripadvisorin vinkkien avulla löysimme perille. Trekin alkuosa oli todella helppo, vaihdellen maltillista nousua ja tasaista, melko hyvällä alustalla. Reitille oli jopa paikoitellen tehty askelmia puun rungoista helpottamaan nousua. Ensimmäinen välietappi sijaitsi vähän alta puolessavälissä nousua ja oikeastaan vasta tämän jälkeen alkoi todellinen nousu. Trooppinen kuumuus toi tietenkin oman lisänsä, ja voin sanoa että tuli hiki jo ensimmäisellä etapilla vaikkei se fyysisesti raskas ollutkaan. Toinen etappi oli sitten ihan tosissaan hikitreeniä. Pelkkää tiukkaa nousua vaihtelevassa maastossa. Korkeita askelluksia ja haastavaa alustaa. Mä en ole kovin hikoavaa sorttia, ja varmaan ekaa kertaa elämässä valuin hikeä ihan solkenaan 🙂 Lopulta pääsimme metsäosuuden yläpäähän ja näimme ristin häämöttävän kallion päällä. Tässä vaiheessa ei suinkaan pahin ollut vielä ohi, vaan sitten piti vielä kiipeillä jättikokoisten kalliolohkareiden yli ja lomassa ja yrittää löytää edes suht turvallinen reitti huipulle. Hetken haeskelun jälkeen onnistuimme löytämään jonkinlaisen reitin ylös ja melko hasardisti kiipeillen pääsimme ylös asti. Fiilis oli mahtava ja niin olivat maisematkin. Aamupäivä oli pilvinen, mikä oli ihan loistava huhkimisen kannalta koska tämä urakka täydessä auringonpaisteessa olisi ollut vielä astetta haastavampi. Pilvisyys toki teki maisemat hieman sameammiksi eikä ylhäältä nähnyt ihan niin pitkälle kuin parhaimmillaan kuulemma voi nähdä. Kun huippu oli ikuistettu kameroihin lähdimme laskeutumaan samaa reittiä alas. Meillä meni kaiken kaikkiaan pari minuuttia alle 2h aikaa eikä kyllä pahemmin pidetty taukoja tai hidasteltu. Meidän lisäksi traililla oli tänään yksi iäkkäämpi pariskunta, arvioisin heidän olleen n 70-vuotiaita. Kertoivat että ovat harrastaneet trekkausta jo pitkään ja olivat sen kuntoisia että vielä pystyivät tähän. Heille täytyy tosissaan nostaa hattua!

Trekin jälkeen oli mukava palata kämpille, käydä suihkussa ja pestä kaikki vaatteet 🙂

Iltapäivällä lähdimme ajelemaan ympäri saarta. Valitsimme sellaisia reittejä, joita emme eilen ajelleet ja kävimme katsomassa taas muutamat upeat rannat. Paluumatkalla oli tarkoitus pysähtyä paikallisella teetehtaalla, mutta se oli mennyt kiinni jo aiemmin joten se jää huomiselle. Palasimme kämpille hieman ennen pimeän tuloa ja nyt istutaan terdellä kylmät juomat kädessä kuuntelemassa meren ääniä ja ihailemassa katossa juoksevia sisiliskoja. Ne ovat täysin vaarattomia, kuten kaikki muukin elävä täällä. Siltä osin on siis ihan luksusta, että ei tarvitse pelätä mitään myrkyllisiä liskoja, käärmeitä, hämähäkkejä tmv. Etenkin tuolla trailillä oli kiva kun ei tarvitse tuijottaa jokaista lehteä ja kivenkoloa vaarallisten eläinten pelossa. Toinen asia, mikä on täällä erikoista on tää lämpötila. Yleensä lämpötila laskee pimeän tullen mutta täällä ei kyllä merkittävää eroa pysty huomaamaan. Kello tulee kahdeksan ja on pilkkopimeää, mutta istun tässä terdellä pikkushortseissa ja topissa ja hikoilen. Ilmastointia arvostaa täällä todellakin! Näitä hetkiä voi sitten kotosuomessa muistella kaiholla.

Kolmen perättäisen sukelluspäivän jälkeen oli hyvä hetki pitää pikku tauko ja pysytellä muutama päivä pois pinnan alta. Eilisen päivän jälkeen uni tuli tosiaan kasin jälkeen ja vedettiin molemmat 11h sikeitä 🙂 Kellot ei ollu aamulla soimassa, mutta eipä ollut tarvettakaan. Rauhallisen aamun jälkeen lähdettiin katsomaan löytysikö Beau Vallonista meille vuokra-autoa. Koska ei ollut kiire mihinkään lähdettiin kävellen käymään reilun kilsan päässä Sixth:in vuokraamossa. Sieltä myytiin eioota joten matka jatkui. Seuraavassa vuokraamossa tärppäsi, ja saimme ainoan vapaana olevan helmen, Hyundai i10 pikkuauton huikealla 1,2 litraisella moottorilla. Täällähän ajetaan väärällä puolella tietä, joten taas oli ihan outo fiilis kun hyppäsi matkustajana sille penkille josta normaaleissa valtioissa ajetaan autoa. Seychellien yleiseen hintatasoon nähden auton vuokra ei ollut ollenkaan paha, 50e per vuorokausi. Kallein (ja karmein) vuokra-autokokemuksemme on Barbadokselta muutaman vuoden takaa, jossa hintataso oli huomattavasti tätä maata maltillisempi mutta auton vuokraus aivan jäätävän kallista. Saimme minikokoisen yli 100 000 vispatun peltikasan edulliseen 110 euron päivähintaan 😀 Anyway, pistettiin paperit kuntoon ja lähdettiin kämpän kautta ajelemaan. Etenkin Jassulla kuskin ominaisuudessa, mutta myös mulla pelkääjän paikalla, oli ihan riittävästi sopeutumista vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Varsinkin liikenneympyrät ovat ihan hurjan kauheita paikkoja kun auto lähtee kiertämään väärään suuntaan 🙂 Oman huumoripläjäyksensä aiheutti myös Suomen oloihin vastakkaisilla puolilla sijaitsevat pyyhkijät ja vilkut. Voitte arvata montako kertaa Jassu pläjäytti pyyhkijät päälle kun oli tarkoitus kääntyä 🙂 Omat haasteensa täällä tekee myös megakapeat tiet. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan) kaista on kapeampi kuin yhdistetty pyörätie-jalkakäytävä Suomessa. Tämän lisäksi tiet on rakennettu niin, että niiden laidoilla on vähintään 30cm tiputus ojaan tai viemäriin. Suoraa tietä ei juurikaan ole, suurin osa on sokeaa mutkaa toisensa perään. Saaren ympäri kulkee tie, joka ei kuitenkaan muodosta täyttä ympyrää vaan pohjoisessa jää muutaman kilsan pätkä josta ei pääse autolla. Saaren poikki kulkee nelisen tietä vuoriston läpi, ja nämä vasta ovat mielenkiintoisia! Kapeaa, pientä ränniä, kovaa nousua ja laskua ja pelkkää serpenttiiniä. Ja koska täällä on hyvin kattava bussiverkosto tulee pienimmilläkin teillä säännöllisesti vastaan busseja. Katuvaloja ei tietenkään ole. Onneksi jengi ajaa täällä suht siististi.

Ajoimme Beau Vallonista rantareittiä saaren pohjoisosan ympäri pääkaupunkiin Victoriaan saaren itäpuolella. Sieltä lähdimme vuoristoreittiä pitkin saaren länsipuolelle. Galatea-kuunarilla tapaamamme Sveitsiläinen pariskunta majoittuu saaren länsipuolella Four Seasons resort:ssa, ja oli ollut puhetta että tapaisimme tänään. Tiesimme että he olivat menossa sukeltamaan ja olisivat takaisin noin kahteen mennessä, joten ajattelimme mennä Four Seasons:lle odottamaan heitä. Kyseinen resort on todellinen köyhät kyykkyyn mesta, kiinnostuneet voivat vilkaista esim hotels.com:sta mitä viikon majoittuminen siellä maksaa. Voin sanoa että saattaa hieman hengästyttää kun summan näkee 🙂 Ajoimme resortin portille, jossa tiukan tenttaamisen jälkeen meidät päästettiin armollisesti porttien sisäpuolelle. Parkkeerasimme helmemme uudenkarheiden bemarin katumaastureiden viereen ja jäimme odottamaan golfkärryn kyytiä rantabaarille. Resortissa ei tietenkään tarvitse itse kävellä minnekään. Toisaalta alue on melko iso joten sinänsä golfkärryjen käytössä on ihan ideaakin. Rantabaari/ravintola oli silmiä hivelevän upealla rannalla ja kaikki ihan viimeisen päälle. Resortti on suunniteltu niin, ettei sieltä ole mitään syytä poistua, ja mitä tahansa haluat tehdä niin se onnistuu. Alueelta löytyy m.m. pari hevosta, sukelluskeskus, kajakkeja, SUP:peja, kaiken maailman pelejä ja ajanvietettä ja veikkaan että jos jotain puuttuu niin se järkätään alle nanosekunnin. Odottelimme hetken aikaa kunnes ystävämme olivat palanneet sukellukselta ja tämän jälkeen meitä tultiin informoimaan että voimme siirtyä ystäviemme villaan. Meidät ajettiin golfkärryillä kukkulan rinnettä ylös ystäviemme villalle. Nämä ovat siis yksittäisiä ”taloja” joissa jokaisella on oma pieni uima-allas, auringonottomesta, tornimainen varjoisa löhöämismesta ja aivan huikea asunto. En oo koskaan ollut niin luksusmestassa. Hengailimme hetken aikaa uima-altaassa ja nautimme huikeasta maisemasta joka avautui laaksoon ja rannalle. Sitten siirryimme takaisin rantabaariin syömään lounasta. Ruoka oli hyvää, se täytyy sanoa, mutta ihan törkeän ylihinnoiteltua 🙂 Noh, eikös se niin ole että köyhästä vaan kaikki tuntuu kalliimmalta? 😉 Vietimme oikein mukavan ja rennon iltapäivän resortilla. Puoli viiden maissa lähdettiin vähän ajelemaan, ystävillämme ei ole vuokra-autoa joten he pääsivät helmemme kyytiin ja huristeltiin Anse Intedance -nimiselle rannalle joka oli Tripadvisorin arvosteluiden perusteella yksi Mahen parhaimmista. Saavuimme paikalle sopivasti vähän ennen auringonlaskua ja jäimme odottelemaan sen aikaa että saimme nähdä varsin upean auringonlaskun. Sen jälkeen kävimme vielä Maria´s Rock café -nimisessä mestassa drinksuilla ennen kuin heitimme ystävämme takaisin resorttiin ja lähdimme itse ajamaan kohti Beau Vallonia. Matkaa ei ollut kuin puolisen tuntia, mutta totaali pimeys, katuvalojen ja tien viittojen puuttuminen toi kotimatkalle vähän lisää jännitystä. Täällä ei ole mitään isompia eläimiä luonnossa (peuroja tmv) joten sellaisia ei onneksi tarvinnut pelätä. Koiria ja kissoja on varsin paljon, ja suurin osa niistä kulkee täällä vapaana joten niiden varalta piti pitää silmät auki. Saavuimme kämpille joskus puoli kympin jälkeen ja taisimme valvoa pidempään kuin kertaakaan aiemmin tällä reissulla, peräti yhteentoista!

Eilen maanantainan oli vuorossa toinen sukelluspäivä mantereelta käsin. Aamulla kävimme n 20 metrissä sijaitsevalla hylyllä ja sen jälkeen riutalla. Nämä olivat ihan jees, ei mitään superhienoa. Iltapäivän sukellukset sen sijaan olivat hienoja. Ajettiin veneellä aivan Beau Vallonin länsireunalle, jossa sukelsimme iltapäivän ekan dyykin. Mitään kovin ihmeellistä ei nähty mutta hienoja maisemia kuitenkin. Iltapäivän toinen sukellus sen sijaan oli todella, todella upea. Paikka on nimeltä ”Marine park” ja se on iso koralliriutta lahdenpoukamassa. Nähtiin kaksi isoa kilpikonnaa, valtavasti kalaa ja kaikkea muuta siistiä. Korallimaisemat olivat ehdottomasti hienoimpia ikinä! Toivottavasti päästään vielä toiste tänne sukeltamaan! Päivän jälkeen olin ihan totaalisen naatti. Epäilen, että oli myös tullut juotua ja syötyä vähän liian vähän kun jostain syystä närästi ihan sikana sukelluksilla. Haimme ruokaa kämpille, söimme ja kattelin päivän videot läpi. Olin jo ennen ysiä sikeästi unten mailla 🙂

Tänään herättiin taas hyvissä ajoin ennen kellon soittoa joskus seiskan jälkeen. Rauhallisen aamiaisen jälkeen toistettiin taas itseämme kolmatta päivää peräkkäin ja mention sukelluskeskukselle klo 8.45. Tällä kertaa luvassa oli astetta jännempi päivä, koska päivän eka sukellus suuntautui 40m syvyydessä olevalle hylylle. Eilen ja toissapäivänä näkemämme ”hylyt” eivät olleen oikeita laivoja vaan ennemmin proomun tyyppisiä mutta tämänpäiväinen oli ihan oikea alus. Galatea-kuunarilla tapaamamme sveitsiläispariskunta tuli sukeltamaan meidän kanssa tänään, joten oli tuplasti kivaa kun saatiin nähdä heidätkin.

Ajoimme veneellä n 15min merimatkan hylyn mestoille. Vene kiinnitettiin poijuun, me pistettiin kamat päälle ja eiku veteen. Tässä vaiheessa joku huomasi, ettei kyseessä olekaan oikea poiju! Edessa oli n 50 metrin siirtymä oikealle poijulle eikä meidän kannattanut sitä varten hankkiutua takaisin veneelle joten eikun kiinni veneen kyljessä roikkuvasta narusta ja sitten pidettiin kiinni henkemme pitimistä kun siirryttiin oikealle poijulle 🙂 Ei ehkä ihan paras valmistautuminen vaativalle sukellukselle, mutta selvittiinhän siitäkin.

Päästyämme oikealle poijulle tiputimme suoraan alas 40 metriin. Tai siis veneen pohja on 40 metrissä joten jos ei mennyt ihan hiekkaan pötköttämään niin maksimisyvyys jäi 37-38 metriin. Ihan riittävästi sekin! Paineilmalla sukeltaessa ongelma syväsukelluksilla on, ettei pohja-aikaa saa kuin hyvin lyhyen ajan ellei mene ns dekoille. Dekot tarkoittaa, että ylöstullessa pitää typpikuplia sulatella tietyissä syvyyksissä tietyn aikaa, eli pinnalle palaaminen kestää paljon kauemmin kun ei-dekosukelluksella. Kaiken lisäksi näin syvän sukelluksen olisi mielummin tehnyt trimixillä (osa typestä korvattu heliumilla) koska typpi muuttuu syvyydessä narkoottiseksi ja aiheuttaa humalatilan kaltaisia oireita, joita ei kovin mielellään ottaisi sukeltaessa syvällä. Kynnys ”typpihumalaan” on yksilöllinen, ja esim mulla se tulee suht matalissa syvyyksissä. Useimmiten typpihumalan oireita alkaa tulla n 30 metrin syvyydessä, mutta mä alan huomata niitä jo 25 metrin kieppeillä. Näin ollen voin sanoa että olin aika ”kännissä” tuolla lähes 40 metrin syvyydessä. Toisaalta olen tyytyväinen että tunnistan ja tiedostan tämän, voin sitten tuplatsekata ja tuplamiettiä kaikkia asiat läpi. Hylky oli varsin vaikuttava, vaikkei missään nimessä vedä vertoja hienoimmalle näkemällemme hylylle Egyptissä. Hylyn kannella majaili todella iso leijonakala, kivikala ja useita isoja pallokaloja. Lisäksi hylyn kannen kaiteen sisäpuolella oli kunnon kokoinen mureena. Yleensä ne piileksivät jossain kiven kolossa ja niistä näkee vain pään mutta tämä möllötteli kokonaisena ilman kunnon suojaa! Noin 15min jälkeen lähdimme tekemään nousua, johon manikin sitten oma aikansa kun niitä dekoja pääsi kertymään reilut 10 min ja ne piti ”sulattaa” pois eri syvyyksissä asteittain nousemalla. Viimeisellä etapilla missasimme Jassun kanssa harmillisesti delfiinin! Olimme niin keskittyneet tuijottamaan sukellustietokoneitamme ja vahtimaan dekoja että emme nähneet ohi uinutta delfiiniä jonka osa porukasta bongasi. Tosin näimme myöhemmin päivällä veneeltä 4 delfiiniä joten se vähän kompensoi 🙂

Ekan sukelluksen jälkeen oli suunnitelmissa käydä vielä samalla hylyllä jossa kävimme eilen. Se makaa n 20m syvyydessä joten ajatuksena oli ettei siitä dyykistä tulisi dekoja ollenkaan. Toisin kävi… Virheeksi tuli että vietimme liian lyhyen pinta-ajan. Olisimme itse mieluusti pitäneet pidemmän pinta-ajan mutta n puolen tunnin päästä veneen henkilökunta oli sitä mieltä että voitaisi alkaa mennä. Tällä sukelluksella tuli loistavasti ilmi eri sukellustietokoneiden erilaiset laskukaavat. Jassulla ja mulla on molemmilla 2 konetta käytössä. Shearwater on näistä kaikkein vähiten konservatiivisin, eli se antaa suht vähän dekoja ja paljon pohja-aikaa. Se on siis suomeksi sanottuna hyviain ”huoleton”. Mitä huolettomampi kone niin sitä suurempi riski että joku saa sukeltajantaudin. Suunnon vanhemmat mallit ovat taas ihan toisesta ääripäästä, hyvin konservatiivisia ja laskevat jopa ylimitoitetusti ”varman päälle”. Toisaalta tämä on aina hyvä asia, koska riski sukeltajantautiin on konservatiivista kaavaa noudattamalla selvästi pienempi mutta toisaalta sitten roikutaan dekoilla ”varmuuden vuoksi”. Jassulla on Shearwaterin lisäksi käytössä Suunnon uusin malli, joka on selvästi huolettomampi kuin vanhat Suunnot. Mulla on taas Shearwaterin lisäksi vähän vanhempi Suunnon Helo2 kone. Sukelsimme nelistään Sveitsiläisen pariskunnan kanssa, joilla on myös Suunnon koneet. Sukelluksen aluksi pyörimme siis hylyllä ja sen jälkeen oli tarkoitus siirtyä viereiselle riutalle matalampaan veteen. Noin 15min jälkeen mun Suunto alkoi kerätä dekoaikaa ja lähdimme tämän vuoksi suunniteltua aiemmin kohti riuttaa. Siirtymä mentiin vielä sen verran syvällä (n 15 metrissä) että mun Suunto ehti kerätä peräti 14 minuuttia dekoaikaa ennen riutalle pääsyä. Tässä vaiheessa Shearwater ei antanut yhtään dekoja ja Jassun Suunto vain pari hassua minuuttia. Pohjat teki kuitenkin toinen Sveitsiläinen, jonka Suunto pisti 20 minuuttia dekoaikaa. Tässä vaiheessa oli ilmi selvää että tulemme ylittämään sovitun sukellusajan ja nousimme asteittain noin viiteen metriin hengailemaan. Koska Jassun koneet näytti ok:ta pintautumisen osalta meni Jassu edeltä ja infosi sukelluspaattia että meillä muilla vielä kestää… Loppu hyvin, kaikki hyvin, ja kaikki pääsivät ehjänä ja dekot suoritettuina takaisin ylös. Ongelmana Suunnon koneiden kanssa on, että jos dekon jättää tekemättä loppuun menee kone jumiin vuorokauden ajaksi… Mutta onhan se vähän hassua että samalta sukellukselta tulee noin erilaisia dekoaikoja riippuen siitä minkälainen kone sattuu olemaan ranteessa 🙂

Lounaan jälkeen oli aika lähteä taas pinnan alle, tällä kertaa riuttasukellusta matalammassa vedessä. Ennen päivän vikaa sukellusta nähtiin veneeltä ne neljä delfiiniä ja lisäksi nähtiin vikalla sukelluksella iso mustekala ja kivikala sekä hienoa maisemaa. Palasimme sukelluskeskukselle viiden maissa, huolsimme kamat ja käytiin sitten vielä pikaisesti Sveitsiläisten kanssa drinksuilla. Kaikilla oli takki aika tyhjä rankan mutta kivan päivän jälkeen 🙂 Sveitsiläisten lähdettyä omalle hotellilleen toiselle puolelle saarta käytiin Jassun kanssa pikaisesti syömässä ja nyt nuokutaan molemmat kämpillä. Eiköhän nukkumatti kohta vie unten maille. Kellokin on peräti 20.15 😀

Aivan mahtava sukelluspäivä takana! Eilen kävimme dive shop:lla juttelemassa sukelluksista, meidän onneksemme shoppi on aivan majoituksemme vieressä. Kävimme pistämässä kamat valmiiksi tätä päivää varten.

Tänään herättiink puoli kasin jälkeen (Jassu heräs tosin jo aiemmin) ja nautittiin perustoimiva aamiainen omalla terassilla. Tässä majoituksessa (Romance Bungalows) on kiva systeemi, että kun haluat aamiaista niin avaat huoneiston oven raolleen jonka jälkeen sinulle tuodaan aamiainen omalle terdelle. Majoitus sijaitsee rinteessä, joten mekin olemme melko korkealla ja terdeltä näkee merelle joten ei ollenkaan pöllömpi tapa aloittaa aamu 🙂

8.30 jälkeen lähdettiin dive shop:lle ja sieltä matka jatkui lava-autolla suht lähellä olevaan satamaan jossa sukelluskeskuksen veneet ovat parkissa. Ensimmäisellä dyykillä meitä oli Jassun ja mun lisäksi kolme plus opas ja nämä kolme olivat melko aloittelijoita. Jouduimme hetken odottelemaan pinnan alla kun opas seurasi yhden korvaongelmaisen pinnan alle laskeutumista ja jo siinä ajassa nämä kolme olivet saaneet aikaan sellaisen hiekkamyrskyn ettei sukelluskohdettamme enää nähnyt… Ekana kohteena oli kaksi ”hylkyä” jotka ovat tarkoituksellisesti upotettu sukeltajien iloksi vähän reilun 20 metrin syvyyteen. Ei nyt mitään maailman hienoimpia mutta ihan kiva vaihtelua. Ja nähtiin todella iso merikilpikonna! Opas näytti Jassulle jotain säälittävää pikkujuttua laivan kyljestä kun yhtäkkiä bongasin että heidän vierestä lähti valtava kilpikonna uimaan! Ei muuta kuin kamujen huomio kilppariin niin kaikki saivat ihailla sitä. Lisäksi ”hylkyjen” ympärillä oli ihan älytön määrä pitkulaisia trumpetti- tai klarinettikaloja (kvg), ja olivat todella pitkiä! En oo aikaisemmin nähnyt niin montaa yhdellä sukelluksella.

Tokalle dyykille meitä lähtikin enää vain Jassu ja mä sekä opas. Kohteena oli ”Aquarium” joka oli suht matala (10-15m syvyys) koralliriutta jossa oli todella paljon kaloja ja elämää. Sukellus oli mukavan helppo ja rento, ei juurikaan virtausta vaan pystyi vaan möllöttämään ja nauttimaan kaikesta kauniista. Tokan sukelluksen jälkeen pidettiin lyhyt lounastauko. Eilen yritimme turhaan löytää avointa ruokapaikkaa yhdentoista maissa päivällä kunnes bongasimme rantabulevardilta ruokaa myyvät paikalliset. Siellä on useampi koju joka myy herkullista kotiruokaa. Eilisestä oppineena suuntasimme suoraan rantabulevardille ja syötiin herkulliset curryt.

Kolmas dyykki oli n 20min venematkan päässä satamasta, nimeltä L´lo. Siellä on jättimäisiä graniittilohkareita joihin on pesiytynyt paljon kaloja ja muita mereneläviä. Näimme peräti kaksi merikilpikonnaa, iso keihäsrausku ja pienempi rausku (eagle ray). Lisäksi näin pallokalan ja keltaisen trumpettikalan hämmästyttävän näköisen häröilyn, en tiedä leikkivätkö ne vai härnäsikö trumpettikala pallokalaa, koska trumpettikala hengaili koko ajan pallokalan päällä tai vieressä ja tökki tätä päällään.

Neljäs dyykki oli taas iisipiisi mukava rento koralliriuttasukellus. Elämää oli vähemmän kuin Aquriumissa mutta mesta oli silti hieno. Oppaamme piti kohtalaista uintivauhtia päällä ja mä jäin vähän jälkeen kun hengailin ja nautiskelin maisemista. Onnistuin bongaamaan aivan megaison mustan kalan erään korallin alta ja aivan sukelluksen lopussa huomasin ihanan merikilpparin. Pojat olivat siinä vaiheessa jo selvästi edempänä joten yritin kolisuttaa tankkia niin paljon kuin pystyin jotta he tajuaisivat tulla katsomaan. Jassu kuuli tai sattui katsomaan taakse sopivasti ja sai paljon videomatskua kilpparista. Kilpparit on kyllä niin pop!

Neljännen sukelluksen jälkeen palasimme dive shop:lle, huuhtasimme kamat ja laitoimme ne valmiiksi huomista varten. Suunnitelmissa olisi sukeltaa vielä huominen ja ylihuominen ja sitten ehkä vuokrata auto ja lähteä ihmettelemään tätä saarta. Vaikka tän päivän sukellukset eivät sinänsä olleet mitään megaihmeellisiä verrattuna viime viikon dyykkeihin jäi näistä jotenkin ihan mahtava fiilis ja sellainen olo että oli ihan sairaan kiva päivä! Nyt ollaan taas takas kämpillä ja kohta pitäisi miettiä mihin mennään illalla syömään. Mutta sitä ennen voi tässä kaikessa rauhassa nautiskella drinksusta ja lämmöstä omalla terdellä istuessa 🙂

Lauantaiaamu koitti pilvisenä ja lyhyen hetken ripsotti vähän vettäkin mutta onneksi se loppui. Tänäänkään ei nukuttu kovin pitkään koska paatilta piti poistua kasilta. Aamiaisen jälkeen oli aika hyvästellä kanssamatkustajat ja henkilökunta. Sveitsiläisen pariskunnan kanssa tosin tullaan varmaan vielä tapaamaan koska suunniteltiin lisää sukeltamista ensi viikoksi.

Siiryimme nyt Beau Valloniin, eli samaan kylään missä vietettiin eka yö Seychelleillä. Tosin nyt majoitus on eri ja tää sijaitsee ihan kylän keskustassa joten varsin bueno! Kello on vasta 10 aamulla mutta meillä kävi tuuri ja saimme huoneistomme jo n tunti sitten.   Tää vaikuttaa oikein oivalta mestalta, huoneistomme on tilava ja siisti ja ikkunasta pilkistää meri! Jospa tästä kohta siirtyisi ihmettelemään kylää ja jotain ruokaakin voisi pian ottaa 🙂

Ensimmäinen viikko lomaa on siis takana. Vaikka viikko kului hujauksessa tuntuu silti siltä kun olisi ollut lomalla jo pidempään. Galatea kuunarin setti oli kyllä kaiken kaikkiaan aivan mahtava! 7 päivää, 15 sukellusta (joista vain yksi oli semihuono huonon näkyvyyden takia), mahtavia ruokaelämyksiä ja kolmella saarella (Praslin, La Digue ja Curieuse) käyminen. Voin todellakin suositella!

Perjantai oli viimeinen täysi päivä Galatea kuunarilla ja alkoi varhaisella 5.30 herätyksellä. Sveitsiläinen pariskunta toivoi eilen että tehtäisi eilisen ja tän päivän aikana 5 sukellusta koska toisella heistä oli lokissa 95 sulellusta ja olisi tietty kivaa saada sata täyteen. Meille tämä sopi tietenkin ihan mainiosti. Viime vuonna Sipadanilla tehtiin lähes joka päivä 6 sukellusta joten galatealla tahti on ollut hyvin rauhallinen  (1-2 sukea päivässä). Divemasterimme lupasi järkätä asian mutta eiliselle ei ollut mahdollista järjestää kuin 2 joten tälle päivälle jäi 3. Sen takia myös aikainen herätys. Kuuden maissa lähdimme ensimmäiselle sukemestalle, lähtiessä oli vielä pimeää mutta sukelluksen alkaessa oli jo ihan vaaleaa. Sukelsimme Ave Maria -nimisessä mestassa ja oli oikein kiva dyykki. Yhtäkkiä nähtiin pari haita pötköttelemässä pohjalla ja pian paikalle tuli lisää haita. Parhaimmillaan näkyi viisi ”white tip” haita samaan aikaan!

Sukelluksen jälkeen söimme aamiaista ja sitten lähdettiin tokalle dyykille. Mentiin ”Caiman rocks” paikalle, jossa kävimme myös eilen ja jonka me kaikki rankattiin parhaaksi paikaksi. Ja kyllä se taas sitä oli. Uskomattoman hyvä näkyvyys, upeat värit, todella paljon kaloja, muutama kilppari ja upeaa vedenalaista maisemaa. Tokan sukelluksen jälkeen pidimme vain lyhyehkön paussin pinnalla ja menimme sitten uudelleen Caiman rocks:lle kolmatta sukellusta varten. Kyllä silmät ja mieli lepäsivät!

Kello yhden maissa oli siis kolme sukellusta jo plakkarissa ja lounaan jälkeen oli aika lähteä puksuttamaan paatilla takaisin kohti Mahen saarta. Matkaan taisi mennä nelisen tuntia. Mahella päätimme sveitsiläisen pariskunnan kanssa lähteä käymään pääkaupunki Victorian keskustassa. Siellä olikin yllättäen ihan kuollutta! Huomasimme että täällä kaupat sulkee arkena jo viiden maissa. Hetken pyörittyämme menimme hyvin paikalliseen rantabaariin yksille. Se oli hauska kokemus koska se oli ihan tupaten täynnä paikallista väestöä. Drinksujen jälkeen palattiin paatille, söimme illallisen ja sitten oli aika pakata kamat.

Tänään on ollut kaikin puolin ihan mahtava päivä! Aamun sukellus oli ehdottomasti parhain tähän asti, mesta oli upea ja nähtävää riitti! Nähtii fisujen lisäksi taas pikkurauskuja (eagle ray) mutta paljon lähempää kuin eilen. Lisäksi pari haita. Lounaan jälkeen rantauduimme La Diguen saarelle jossa vuokrattiin fillarit ja lähdettiin ajelee. Saaren ympäri ei polkien pääse mutta edes melkein. Kilsoja tuli 22 fillarilla eli ihan hyvä setti tropiikissa 🙂 Söimme välipalaa upean maiseman äärellä. Viiden aikoihin oli aika palata laivalle ja seilasimme takaisin Praslinin edustalle yöksi. Illalla käytiin vielä yösukelluksella,  joka oli selvästi edellistä parempi. Nähtiin pallokala, leijonakala jne jännää. Nyt kello on lähes 10 ja söimme juuri illallisen. Huomenna on aikainen herätys koska aamun sukellus alkaa jo klo 06.