Eilen mentiin suht aikaisin nukkumaan, ennen ysiä paikallista aikaa (ennen seiskaa Suomen aikaa). Ilmastoinnin ansiosta yö meni mukavasti, ei kyllä toivoakaan että tässä helteessä voisi nukkua ei-ilmastoidussa kämpässä. Aamulla heräiltiin vähän ennen ysiä, syötiin aamiainen ja pistettiin kamat läjään. 11.30 meitä tultiin hakemaan ja ajettiin satamaan jossa kuunari Galatea jo odotti. Tää ”paatti” on 30-metinen puinen upea kuunari, joka on vielä kaiken lisäksi kunnostettu pari vuotta sitten. Täällä olis tarkoitus viettää seuraava viikko sukeltaen ja käyden muutamilla Seychellien saarilla. Ainakin ensivaikutelma on loistava. Puitteet on upeat ja ruoka ihan mahtavaa. Meitä hieman jännitti etukäteen kun mainoksessa kerrottiin että ruoka on kalapainoitteista (miehistö kalastaa päivittäin ja menu riippuu siitä mitä meri antaa) mutta ainakin tämän päivän lounaan perusteella kaikki huolet hälveni. Alkupalana tarjoiltiin savustettua kalaa, joka oli ihan törkeän hyvää eikä edes maistunut kalalle 🙂
Iltapäivällä oli vuorossa ensimmäinen dyykki. Meitä on laivalla 8 vierasta, joista 7 sukeltaa. Meidän lisäksi yksi kolmihenkinen perhe + pojan tyttöystävä Itävallasta ja kaksi Sveitsiläistä naista. Lisäksi useampi miehistön jäsen ja paatin omistaja tyttärineen. Itävaltalainen perhe on varsin kokemattomia sukeltamisen osalta mutta onneksi sentään Sveitsiläiset ovat kokeneita sukeltajia. Eka dyykki meni mukavasti ihmetellen runsasta merenelävien määrää. Nähtiin useampi hieno kala ja kolme isoa hummeria. Vesi on todella lämmintä (28-29 astetta) eikä tosiaan pinnan päälläkään tule viileä 🙂
Sukelluksen jälkeen ollaan hengailtu täällä paatilla kaikessa rauhassa. Paatti on ankkuroitu rauhalliseen lahteen joten merenkäyntikään ei ole ongelma, eikä kyllä ollut menomatkallakaan huomioiden tämän paatin koko. Illemmalla oli ensin drinksut, sitten saatiin nauttia herkullinen illallinen. Nyt kello on puoli kymmenen ja kanssamatkustajat painuivat pehkuihin (ok, saavat anteeksi kun ovat saapuneet maahan vasta tänään). Kaipa sitä kohta itekin voi painua nukkumaan odottamaan huomisia sukelluksia.
Viimeisimmät kommentit