Aivan mahtava sukelluspäivä takana! Eilen kävimme dive shop:lla juttelemassa sukelluksista, meidän onneksemme shoppi on aivan majoituksemme vieressä. Kävimme pistämässä kamat valmiiksi tätä päivää varten.
Tänään herättiink puoli kasin jälkeen (Jassu heräs tosin jo aiemmin) ja nautittiin perustoimiva aamiainen omalla terassilla. Tässä majoituksessa (Romance Bungalows) on kiva systeemi, että kun haluat aamiaista niin avaat huoneiston oven raolleen jonka jälkeen sinulle tuodaan aamiainen omalle terdelle. Majoitus sijaitsee rinteessä, joten mekin olemme melko korkealla ja terdeltä näkee merelle joten ei ollenkaan pöllömpi tapa aloittaa aamu 🙂
8.30 jälkeen lähdettiin dive shop:lle ja sieltä matka jatkui lava-autolla suht lähellä olevaan satamaan jossa sukelluskeskuksen veneet ovat parkissa. Ensimmäisellä dyykillä meitä oli Jassun ja mun lisäksi kolme plus opas ja nämä kolme olivat melko aloittelijoita. Jouduimme hetken odottelemaan pinnan alla kun opas seurasi yhden korvaongelmaisen pinnan alle laskeutumista ja jo siinä ajassa nämä kolme olivet saaneet aikaan sellaisen hiekkamyrskyn ettei sukelluskohdettamme enää nähnyt… Ekana kohteena oli kaksi ”hylkyä” jotka ovat tarkoituksellisesti upotettu sukeltajien iloksi vähän reilun 20 metrin syvyyteen. Ei nyt mitään maailman hienoimpia mutta ihan kiva vaihtelua. Ja nähtiin todella iso merikilpikonna! Opas näytti Jassulle jotain säälittävää pikkujuttua laivan kyljestä kun yhtäkkiä bongasin että heidän vierestä lähti valtava kilpikonna uimaan! Ei muuta kuin kamujen huomio kilppariin niin kaikki saivat ihailla sitä. Lisäksi ”hylkyjen” ympärillä oli ihan älytön määrä pitkulaisia trumpetti- tai klarinettikaloja (kvg), ja olivat todella pitkiä! En oo aikaisemmin nähnyt niin montaa yhdellä sukelluksella.
Tokalle dyykille meitä lähtikin enää vain Jassu ja mä sekä opas. Kohteena oli ”Aquarium” joka oli suht matala (10-15m syvyys) koralliriutta jossa oli todella paljon kaloja ja elämää. Sukellus oli mukavan helppo ja rento, ei juurikaan virtausta vaan pystyi vaan möllöttämään ja nauttimaan kaikesta kauniista. Tokan sukelluksen jälkeen pidettiin lyhyt lounastauko. Eilen yritimme turhaan löytää avointa ruokapaikkaa yhdentoista maissa päivällä kunnes bongasimme rantabulevardilta ruokaa myyvät paikalliset. Siellä on useampi koju joka myy herkullista kotiruokaa. Eilisestä oppineena suuntasimme suoraan rantabulevardille ja syötiin herkulliset curryt.
Kolmas dyykki oli n 20min venematkan päässä satamasta, nimeltä L´lo. Siellä on jättimäisiä graniittilohkareita joihin on pesiytynyt paljon kaloja ja muita mereneläviä. Näimme peräti kaksi merikilpikonnaa, iso keihäsrausku ja pienempi rausku (eagle ray). Lisäksi näin pallokalan ja keltaisen trumpettikalan hämmästyttävän näköisen häröilyn, en tiedä leikkivätkö ne vai härnäsikö trumpettikala pallokalaa, koska trumpettikala hengaili koko ajan pallokalan päällä tai vieressä ja tökki tätä päällään.
Neljäs dyykki oli taas iisipiisi mukava rento koralliriuttasukellus. Elämää oli vähemmän kuin Aquriumissa mutta mesta oli silti hieno. Oppaamme piti kohtalaista uintivauhtia päällä ja mä jäin vähän jälkeen kun hengailin ja nautiskelin maisemista. Onnistuin bongaamaan aivan megaison mustan kalan erään korallin alta ja aivan sukelluksen lopussa huomasin ihanan merikilpparin. Pojat olivat siinä vaiheessa jo selvästi edempänä joten yritin kolisuttaa tankkia niin paljon kuin pystyin jotta he tajuaisivat tulla katsomaan. Jassu kuuli tai sattui katsomaan taakse sopivasti ja sai paljon videomatskua kilpparista. Kilpparit on kyllä niin pop!
Neljännen sukelluksen jälkeen palasimme dive shop:lle, huuhtasimme kamat ja laitoimme ne valmiiksi huomista varten. Suunnitelmissa olisi sukeltaa vielä huominen ja ylihuominen ja sitten ehkä vuokrata auto ja lähteä ihmettelemään tätä saarta. Vaikka tän päivän sukellukset eivät sinänsä olleet mitään megaihmeellisiä verrattuna viime viikon dyykkeihin jäi näistä jotenkin ihan mahtava fiilis ja sellainen olo että oli ihan sairaan kiva päivä! Nyt ollaan taas takas kämpillä ja kohta pitäisi miettiä mihin mennään illalla syömään. Mutta sitä ennen voi tässä kaikessa rauhassa nautiskella drinksusta ja lämmöstä omalla terdellä istuessa 🙂
Viimeisimmät kommentit